*

Turhia käppyröitä

Inflaatio tuloluokkien välillä 2012-2017

  • Inflaatio 2012-2017 joulukuu 2012 kulutustutkimuksen pohjalta
    Inflaatio 2012-2017 joulukuu 2012 kulutustutkimuksen pohjalta
  • Eniten inflaatiota kiihdyttäneet tuoteryhmät
    Eniten inflaatiota kiihdyttäneet tuoteryhmät
  • Inflaation osatekijät, kaikki kotitaloudet
    Inflaation osatekijät, kaikki kotitaloudet
  • Inflaation osatekijät, 1. tuloviidennes
    Inflaation osatekijät, 1. tuloviidennes
  • Inflaation osatekijät, 5. tuloviidennes
    Inflaation osatekijät, 5. tuloviidennes

Laskin inflaatioiden eroa eri tuloluokkien välillä sen mukaan jos ryhmien kulutuskäyttäytyminen pysyisi identtisenä 2012 vuoden tutkimukseen nähden. Täysin identtistä jaottelua hyödykeryhmittäin en löytänyt kuluttajahintaindeksistä, mutta yritin ainakin mahdollisimman tarkkaan katsoa vastaavat.

 

Lyhykäisyydessään katsoin "Kotitalouksien kulutusmenot tuloviidenneksittäin"-taulukoista vuoden 2012 tiedot. Sitten jaoin tuoreimman, 2017 joulukuun kuluttajahintaindeksin luvun vuoden 2012 keskiarvolla. Sitten vielä tällä kertoimella kerroin 2012 kulutusmenon lukeman kulutusyksikköä kohden.

Siis esimerkkitaloudet kuluttivat yhtä paljon mm ruokaa, alkoholia ja asuivat identtisessä talossa käyttäen yhtä paljon sähköä ja vettä 2017 joulukuussa mitä 2012 keskimäärin. Laskelmani inflaatiosta ovat kuvassa 1.

 

Kaikissa tuloluokissa eniten inflaatiota hidastivat:

1. Omistusasuminen

2. AV-laitteet ja tietokoneet

3. Tietoliikenne

 

Sen sijaan inflaatiota kasvattivat eri kulutusryhmät tuloluokista riippuen, jotka ovat kuvassa 2.

 

Siitä minulla ei ole niin mitään havaintoa, että miksi sain lasketuksi paljon pienemmän inflaation tuolle ajanjaksolle (+2,1%) mitä virallisesti olisi ollut kuluttajahintaindeksin (+3,9%) mukaan. Omaa elämäänsähän kuluttahintaindeksi vetää verrattuna ihmisten kulutustutkimuksiin, eikä huomioi erilaisia kotitalousryhmiä tai kaikkea kuluttamista. Jos joku osaa kertoa missä kohtaa menin pöpelikköön, niin kertokoot.

 

Koska erot olivat suuret, niin lopuissa kuvissa vielä erottelu eniten tuloryhmien inflaatioon vaikuttaneista tuoteryhmistä. Kuten niistä näkyy, niin inflaation suurin osatekijä on asumismuoto, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Kiva että jaksat tuoda mielenkiintoisia piirteitä Suomesta esiin!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset