Turhia käppyröitä

Työllisyysihmeen ihmettelyä

  • Kansantalouden työtuntien kehitys 2015Q2 - 2017Q3/Q4
    Kansantalouden työtuntien kehitys 2015Q2 - 2017Q3/Q4
  • Työllisten määrän kehitys 2015Q2 - 2017Q3/Q4
    Työllisten määrän kehitys 2015Q2 - 2017Q3/Q4

Jatkoa edellisille blogi-pätkille. Nyt vertailin Euroopan maitten työllisten määrän ja kansantalouden työtuntien vertailua Sipilän aikakaudella. Ihan kärkipäässähän Suomi on näissäkin, kuten oli työttömyysvertailussakin. Luvut vertailussa ovat vuoden keskiarvoja, ettei suhdannevaihtelu heiluttaisi niin paljon (työttömyysvertailussa luvut olivat jo valmiiksi suhdannekorjattuja). Monessa maassa päivittyminen oli hidasta ja oli vain 2017Q3:n osalta tietoja. Meinasin tehdä vertailun vain Q3:n osalta, mutta erot olivat luokkaa 0,1% sinne tai tänne, niin laskin uusimpien kvartaalilukujen pohjalta sitten ja ymppäsin yhteen. Tosin Suomen lukuja jatkoin Tilastokeskuksen sivuilta, koska sinne ne olivat päivittyneet ja olivat aika yksi yhteen Eurostatin lukujen kanssa.

 

Ensimmäisessä kuvassa ynnäilin kansantalouden työtuntien kehittymistä. Suomi oli hienosti neljäs. Latvia oli ainut, jossa työtunnit olivat vähentyneet ajanjaksolla, Romanian kehitys oli toiseksi hitainta ja lähes täystyöllisyydessä oleva Norja kolmas, Suomi oli hienosti neljäs ja työtunnit olivat lisääntynyt vain 1,4% tässä vajaan kolmen vuoden sipilöinnin aikana.

 

Toisessa kuvassa on työllisten määrä. 2015Q2 toimi lähtöpisteenä ja 2017Q3/Q4 päätepisteenä. Siinäkin Suomi tuli hienosti neljänneksi. Työllisten määrä lisääntyi vähemmän vain Norjassa, Latviassa ja Romaniassa.

 

Eli kyllä Suomessa talousluvut nousevat ja sitä rataa, mutta en edelleenkään paukuttaisi henkseleitä sillä, että Suomi on hännänhuippujen joukossa työllisyyden ja työttömyyskehitysten osalta.

 

Jos ette tykkää luvuista, niin syyttäkää Eurostatia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset